Musician
Lauri Peisterä
Muusikko ja lauluntekijä
Oulu, FinlandSuomi, English
suomifolkrockcoverelokuvallinen indiemusiikki
Who?
Olen 37-vuotias muusikko ja lauluntekijä. Musiikinalalta minulla on 16 vuoden kokemus pääosin laulunkirjoittajana ja keikkamuusikkona erilaisissa kokoonpanoissa festarilavoilta tapahtumakeikoille. Erityisosaamiseni on luoda lämmin ilmapiiri keikkayleisölleni ja heittäytyä tilan ja tunteen vietäväksi.
Olen julkaissut viisi EP:tä ja kolme albumia englanniksi sekä yhden EP:n ja esikoisalbumin suomeksi. Lauluntekemisestä olen tehnyt ammattitutkinnon Helsingin Pop ja jazz konservatoriolla vuosina 2020-2022.
Debyyttialbumi suomenkielellä nimeltä Taivas liekit sammuttaa julkaistiin marraskuussa 2021. Levyltä ennakkoon julkaistun singlen Ei tytöt oota musiikkivideo nousi Iltalehden otsikoihin ja kappale Näkymätön sai myös upean vastaanoton Ylellä.
Neljä vuotta myöhemmin julkaisin uuden musiikillisen identiteetin kanssa maalaten elokuvallisia ja sähköisiä äänimaisemia julkaistuilla singleillä Ajan sun luo, Pieni musta piste ja Lähtevä jää. Pieni musta piste soi Ylen levylautakunnassa ja sai hienon arvion raadilta.
