Jaana Hautala

Tulevaisuuden tärkeimmät työelämätaidot eivät ole uusia. Ne ovat vanhimpia, mitä meillä on. Kun tekoäly ja automaatio hoitavat yhä suuremman osan työstä, organisaation kilpailukyky ratkeaa siinä, mitä kone ei osaa: ajattelussa, tunnetaidoissa, vuorovaikutuksessa ja kyvyssä oppia uutta. Juuri näistä taidoista käytän nimeä inhimillinen kilpailukyky. Puheenvuoroni ydin on yksinkertainen ja silti monelle yllättävä: ihmisyys ei ole suorituskyvyn este, vaan sen edellytys. Oivallutan , miksi tulevaisuuden taitoja ei opita kuuntelemalla ja puhumalla, vaan kokemalla, ja miten niitä vahvistetaan työyhteisön arjessa jo nyt. Taustalla itsellä on yli kolmekymmentä vuotta työelämää niin johtotehtävistä kuin puhujan lavoille ja yli 200 organisaation kokemus siitä, mikä ihmisissä oikeasti muuttuu. Kysymys ei ole siitä, korvaako kone ihmisen. Kysymys on siitä, osaammeko vielä olla ihmisiä toisillemme.

Kun työ muuttuu, moni kysyy hiljaa itseltään: kuka minä olen, jos en enää ole se, joka osaa tämän? Jatkuva muutos ja tekoäly eivät muuta pelkästään sitä, mitä teemme. Ne ravistelevat sitä, keitä koemme olevamme. Asiantuntijuus, rooli ja ammatti-identiteetti ovat rakentuneet vuosien aikana, ja niiden alla on uskomuksia: minun arvoni on siinä, mitä osaan. Tässä puheenvuoro ravistan ajatukseen, miksi juuri nämä uskomukset jarruttavat kasvua enemmän kuin mikään osaamisvaje. Ihmiset eivät aina vastusta muutosta vaan he suojelevat identiteettiään. Kun sen ymmärtää, muutosta voi johtaa aivan toisella tavalla. Puheenvuoroni auttaa tunnistamaan, mitkä uskomukset kantavat ja mitkä ovat jo jääneet liian pieniksi. Identiteettimurros ei ole uhka, vaan mahdollisuus kasvaa joksikin uudeksi. Kasvu ei ala siitä, että opimme jotain uutta. Se alkaa usein siitä, että uskallamme päästää irti siitä, keitä luulimme olevamme.